Tuotekehityksen erikoisammattitutkinto pani minut uudelleenmiettimään yrityskuvaukseen sekä henkilöstö- ja edustuskuvaukseen liittyviä tekijöitä. Ajatukset kumpuavat voimakkaimmin siitä tavattoman onnistuneesta yhteistyöstä, jota teimme OP-Keski-Pohjanmaan henkilöstökuvien eteen. Ne kuvattiin pankkien omissa miljöissä.
Suunnitteluaika on kuin rahaa pankkiin
Koin tarvitsevani suunnitteluun melkoisen paljon aikaa, optimaalisen määrän miettimistä. Näin alitajunnan syövereittenkin muistot ehtivät nousta pintaan. Minua ilahdutti suuresti, se että toimeksiantaja kävi tätä suunnittelupolkua innostuneena yhdessä kanssani. Käväisimme mm huonekaluliikkeessä rekvisiitta-ajatuksissa ja siinä taisivat kättelyssä huonekalujen lainaamiset tipahtaa agendasta. Mikään ei osoittautunut sopivaksi, monikäyttöiseksi ja -ilmeiseksi ratkaisuksi.
Perspektiivi kuvakulman määrittäjänä
Seuraavana vaiheena olivat kuvakulmien etsinnät ilman rekvisiittaa. Perspektiivi on tässä äärimmäisen tärkeä tekijä, jossa avainkysymyksiä ovat kuvaajan etäisyys kuvattavasta ja kuvattavan etäisyys taustasta. Liian läheltä kuvaaminen levittää mallia ja taustojen kohdalla malli saattaa peittää tärkeimmän osan kertovasta taustasta. Monta kertaa tuli tässä kohden huokaistua.
Vihdoin löysimme kolmisen paikkaa, joissa oli aineksia onnistumiseen ja samalla konttorin miljöön esittelyyn. Tietysti me myös ennakkokuvasimme aiemmin mainitut henkilöt, jotta piilevätkin riskit nousisivat esiin. Hiukka pelottavalta vielä tuntui, kun tyylin piti alusta lähtien tuottaa yhteensopivia kuvia.
Yhteneväisyyttä, mutta persoonallisesti
Yhteneväisyyttä voidaan luoda useammalla tavalla. Vaalikuvauksille annetaan useinmiten tarkat ohjeet nenän suunnasta ja muista yksityiskohdista. Tässä pystyimme poimia jokaisesta ihmisestä hänen parastaan ja luoda yhteneväisyyden rajausten ja valaisun kautta. Jokainen kuva kertoo samaa stooria, persoonallisella tavalla.
Muotokuvaajakoulutuksen kautta valaisuni on klassista ja useimpien mallien poskista löytyy Rembrandt-kolmio 😉 Siitäkin huolimatta, että valaisut tehtiin yhdistämällä auringonkierron kautta muuttuvaa vallitsevaa valoa ja kuvaajan kassissaan raahaamia akkuvaloja.
Monikäyttöisyys tuo säästöjä
Suunnitteluvaiheessa olimme valinneet rajauksen, joka antoi mahdollisuuden moninaisiin käyttöihin, nimityskuviin, henkilökortteihin, esitteisiin, puhelinluettelokuviksi, kolumneihin ja niin edelleen. Tämä tuottaa asiakkaalle paljon lisäarvoa.
Kuvia rajatessani huomasin, että lopputuloksessa kannatti keskittyä näennäisesti samankokoisiin päihin. Pään koko riippuu sen muodosta, hiuksista, kampauksesta, henkilön koosta, lukemattomista variaatioista. Loppumetreillä luotin vaikutelmaan, jossa henkilöt olisivat samankokoisen näköisiä.
Riittävä aika rentouttaa
Käytännössä havaitsin, että 20 minuuttia/kuvaus on minulle sopiva vauhti. Joku asia menee sujuvasti, jossakin tarvitsen enemmän ongelmanratkaisuaikaa. Ongelmia ovat esimerkiksi silmien auki pysyminen tai huulien rentouttaminen leppoisaan ilmeeseen.
Minun työtapani muotokuvauksessa on kehittynyt siihen, että hyvin voimakkaasti rakennan henkilön ilmeitä asennon kautta. Jokaisen raajan asento näkyy kasvoissa. Tietyillä asennoilla on taipumus ratkaista ongelmia, jotkut asennot saavat mallin hymyilemään. Tavoite on tuoda vartalon kautta rytmiä ja svengiä kuvaan, eihän kuvaajalle pönöttämään mennä.
Kuvaaja ohjaajan roolissa
Kuvaajan vastuulle jää kertoa mallille, että meidän on oltava tavoitteellisia ja tietoisia siitä, mitä haluamme kuvamme katsojan ajattelevan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuvattavasta välittyy läsnäolon tuntu ja hän vaikuttaa henkilöltä, jonka kanssa on mukava keskustella vaikeistakin asioista.
Kuvatessani lähden etsimään ns parempaa puolta ja tarkkailen ilmeitä, jotka sopisivat juuri tälle mallille. Tässä kehitetään asentoa pala palalta tuottamaan ilmettä, joka sopisi tähän rooliin. Joku saa aikaa laajan variaation erilaisia mikroilmeitä, joista jokainen vaikuttaa erilaiselta ja mielenkiintoiselta aika pienellä ohjauksella. Useimmilla kokeilemme monenmoista ja katsomme millaisen pään asennon ja ilmeen yhdistämme toisiinsa.
Uusi miljöö, erilainen haaste
Suurimman haasteen kohtasin Kalajoen konttorissa. Itselleni tyypilliseen tapaan ajattelen hiljaa itsekseni (:tää ei tuu onnistumaan…). Mistään ei yksinkertaisesti löytynyt riittäviä etäisyyksiä ja taustanomaisuutta. Eikun rakentamaan sitä perspektiivin avulla. Siten, ettei kuvan katsoja itseasiassa näe miten ne huonekalut taustalla oikein kannattaa järjestellä ja miltä niiden pitää näyttää taustana. Tässäpäs näyttää ns ennen-kuva, making-of.
Vakava näyttää vihaiselta tai masentuneelta
Ns kriisikuvat ovat kuvia, joita yrityksissä käytetään, jos halutaan kertoa jostakin yritykseen liittyvästä negatiivisesta uutisesta. Tehtyäni niitä kuvia yhdelle toiselle taholle, huomasimme, että vakavan ilmeen todellinen viesti on vihaisuus tai masentuneisuus. Siksi Osuuspankin kohdalla hain helposti lähestyttävyyttä. Useimmille saadaan rento hymy ja riittävän avoimet silmät tietyillä harjoitteilla, joiden toimimiseen olen tottunut luottamaan. Ääneenkin sanomani agendani on pitää malli paikalla niin kauan kuin asia vaatii, usein sen 20 minuuttia.
Kaikki perustuu kokemukseen
Yksi muuttuja kuvaajaan ja malliin liittyen on henkilökemia. Toivoisin, että se pohjustuisi siitä luottamuksesta, mikä kuvattavalla voisi olla, kun tekee töitä allalla pitkään toimineen henkilön kanssa. Kaikki mitä ohjatessani teen ja teetän tarkan ohjauksen avulla, perustuu aiempiin onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Jälkimmäisestä osaa suht nopeasti vaihtaa toteuttamistapaa, onnistumisia on monia lajeja ja niitä kohti kannatta pyrkiä, mieluimmin hassuttelemalla ja tietoisesti keventämällä kommunikoinnin tyyliä.
Uusi ilme viehättää
Kuvaajana haluan aina löytää kuvattavasta jotakin uutta ja ennennäkemätöntä. Tässä liikutaan välimaastossa, jossa keskustelevat ihmisen oma näkemys itsestään ja kuvaajalle mieleen nousevat uudenlaiset ajatukset. Näitä voidaan hioa ihan pienillä yksityiskohdilla, mutta se onkin aivan toinen juttu.
Ja takaisin Oscar Storbjörkiin, joka on uusi kaksikielinen vakuutusedustaja Pohjola Vakuutuksessa. Hänen tehtävänsä on vakuuttaa omaisuutta ja henkilöitä, vauvasta vaariin.
– Kuvauspäivä oli jännittävä kokemus. En ole ennen ollut henkilökuvauksissa, mutta olen nähnyt televisiossa kun mallit poseeraa. Anne saapui paikalle ja hän kertoi mitä minun pitää tehdä ja miten seistä ja minkälaisen kuvan hän haluaa minusta ottaa.
Asento luo ilmeen
– Anne kertoi, että kuvan pitää kuvastaa muille minkälainen ihminen olen. Pienen opastuksen jälkeen hän löysi minulle hyvän paikan ja asennon, tämän jälkeen keskityimme hymyyn ja silmiin. Kymmenisen minuuttia otettiin kuvia ja sain nähdä tuloksia, Anne opasti miksi minun pitää seistä ja tehdä tietyllä tavalla, että saadaan hyvä lopputulos. Huomasin kuvissa heti eron, kun tehtiin pieniä muutoksia. 20 minuutin jälkeen Anne alkoi pakata laukkujaan ja olin ihmeissään, kuvat oli jo otettu ja homma oli paketissa. Olen iloinen lopputuloksesta ja sain hienon ja edustavan kuvan.
Jos olet pankin asiakas, voit löytää yhteystiedot täältä: https://www.op.fi/fi/web/op-keski-pohjanmaa/soitasuoraan