Mikä rajaus palvelee parhaiten

Sain innostavan tehtävän tuottaa henkilökuvia Kosekin (Kokkolanseudun Kehitys Oy ) tuleville nettisivuille.

Poikkeuksellisesti pyrin siihen, että kokovartalokuvasta voi rajata puolivartalon ja lähikuvan, joten tilaaja saa kuvien kautta lisäarvoa. Tällöin kuvat on kuvattava isoina tiedostoina, ettei rajausten kohdalla huomata, että tiedosto on vain postimerkin kokoinen.

Positiiviseset viestit kuvana

Tein kuvauksessa mielestäni hyvän havainnon siinä, että monikäyttöisyyden lisäksi asennot saisivat kuvata alaa, jossa ollaan helposti lähestyttäviä, positiivisia ja innovatiivisia. Kuvattavien innostuksen tulee tarttua kuvan katsojaan. Onhan kyse siitä, miten yritystä voisi ja kannattaisi kehittää. Jälkikäteen opimme, että on ennakoitava positiivisten tarpeiden lisäksi myös ikäviä uutisia.
Erilaisten asentojen ansiosta kuvista tulee monikäyttöisiä ja niitä voidaan sijoittaa eri tavoilla arkille tai someen, erilaisin rajauksin.

kokovartalokuva

Kokovartalokuvan asettelusta pitää tehdä ryhdikäs ja samalla rento

Lahikuva

Kun kokovartalokuva rajataan mm lähikuvaksi, kuvan tyylivaikutelma voi muuttua. Ilme ei ehkä tunnu samalta kuin kokovartaloversiossa

Puolivartalokuva edustuskuvana

Puolivartalokuvassa käsien asettelu on olennainen tehtävä. Käsiä on jollakin tavalla kannateltava, puuska-asento on yksi klassinen ratkaisu. En koe sitä torjuvaksi asennoksi, kun vaihtoehtoja on vähän

Lähikuva kertoo eniten

Nettisivujen ensimmäinen tarve liittyi lähikuvien sijoittamiseen tiiviiseen lähikuvatyyliin. Nettisivujen tekijän valitsema ympyrämuoto näyttää kivalta.
Haluan hiukka avata työskentelytapaani, jossa ennakkosuunnittelun kautta mietitään asuja ja kuvauksessa käydään läpi mallin puolisuuksia, ilmeitä ja ilmaisua Kosek-tyyppisellä sektorilla. Venytin normaalia kuvausaikaa 40 minuuttiin, mikä oli sopiva aika kahden erilaisen kuvan tekemiseen.

Pitkä yhteistyö tunkena

Rimaa nosti hiukka se, että ryhmä ei ollut vielä tutustunut tapaani työskennellä. Tapani oudoksuttavat monta kohteena ollutta henkilöä. Jokaisella tekemälläni ohjauksella ja asialla on jokin aiemmasta kokemuksesta alkunsa saanut merkitys, joka vie lopputulosta eteenpäin. Koko kehon ohjaaminen on minulle kaikissa kuvauksissa ydintärkeätä. Asento tai sen ohjauksessa olevat puutteet näkyvät kaikki kasvoista.

Vauhtia ja puuska-asentoja

Nora Birkman Neunstedtin kohdalla pystyimme käyttämään liikettä apuna, kun pyörähtelimme mekon kanssa ja ennakoimme tulevaisuudelle mukavia asioita. Edellämainittu tartuttaa tunnelman myös kuvan katsojaan. Kokovartalokuvista välittyy iloisuus ja vauhdikkuus ja samasta kuvasta rajattu lähikuva on melkoisen neutraali monikäyttökuva. Noran kapeampimekkoinen kuva oli helppo rajata ns puuska-asennon kautta ja tämä kuva sopii mm arkin tai sivun oikeaan laitaan, koska katse kohdistuu vasemmalle.

Pään taivutukset tuovat kuviin lisää rytmiä tai muuta haluttua katsojareaktiota. Jokainen on yksilö, joten erilaisia asentoja kannattaa testata. Tässäkin viehätys piilee siinä että oikeanpuoliset hiukset saavat volyymia, joka sopii kampaukseen.

lahikuva

Lähikuva on usein intensiivinen, koska huomio kiinnittyy kasvojen ilmeeseen.

rento puolivartalokuva

Kun kuvataan edustuskuvaa liikkeessä ja pyörähtäen, käsienkin asennosta voidaan rakentaa mielenkiintoisempaa kuin virallisessa kuvassa. Kädethän tukevat pyörähdystä, ei kuitenkaan niin helppo kuin voisi luulla. Pyörähteleminen on kuitenkin mukavaa ja voi saattaa ajatuksia ja ilmeitä haluttuun suuntaan.

kokovartalokuva

Noran kokovartalokuvassa halusin käyttää mekon volyymia leventämään kuvaa ja tuomaan siihen vauhtia. Nyt kun siihen oli mahdollisuus.

edustuskuva

Asento, suunta ja valo rakentavat ilmettä. Näitä muuttujia testaamalla päästään käsitykseen siitä, mikä sopisi mallille parhaiten

Kosek

Tämä vartalon asento ja siihen yhdistetty valaisu tekevät ilmeestä todella viehättävän

Asuvaihtelu lisää käyttömahdollisuuksia

Johanna Haikolan kaksi asua täydensivät toisiaan erilaisuudessaan. Vaaleanpunainen viestii herkkyyttä ja tumma asu keskitti katseen kasvojen ja vartalon viestiin. Usein keskellä päätä sijaitseva jakaus antaa enemmän mahdollisuuksia kuvaussuunnalle, kuten tässäkin. Iloiset ilmeet sopivat hyvin Johannan kuviin.
Katse vasemmalle -kuva on ehkä hitusen mielenkiintoisempi. Valaisun takia suunta kaventaa automaattisesti kasvoja ilmettä tukee pään kallistus, joka saa hiuksiin kivaa rytmiä. Kädet saadaan hallintaan käyttämällä avuksi housujen taskuja. Kuvaaja kiittää aina asuista, joissa on taskuja sopivalla korkeudella!

Helppo rajattavuus aina mielessä

Mari Keiskin asuvalintojen kautta kuviin saatiin  vaihtelua. Puuska-asento tekee kuvasta helposti rajattavan. Selailin kerran yhtä yrityslehteä ja huomasin, että jokaikisessä kuvassa oltiin kädet puuskassa 😉 Neuletakki taas vaati toisenlaista käsien asettelua, että huomio ei menisi jäykkään asentoon vaan ne ja taivutus tuovat kuvaan rentoutta. Minusta juuri tätä kuvaa on mukava katsella. Tässä voi heittää viitteelliset kiitokset Sanna Marinin suuntaan, hän toi edustuskuviin kirjon rentoja käsiasentoja. Puuska on hyvä klassinen pose, pitää olla hoikka ja pitkäkätinen

Lähikuvasta saa erilaisen vaikutelman kuin vastaavan otoksen koko- tai puolivartaloversiosta. Ilmeen luonne voi muuttua, erityisesti jos sitä hiukan suoristetaan.

Puolivartalokuvassa haettiin erilaista käsiasentoa, sellaista joka lisäisi rentouden vaikutelmaa ja nostattaisi ilmettä kasvoille

Valovoimaisia värejä, voimavärejä

Anne Koskisen keltaista jakkua kannatti käyttää molemmissa kuvissa, koska se oli hänen kohdallaan niin ylivertainen. Silloin kun keltainen sopii jollekin, se on värinä hyvin valovoimainen ja säteilevä. Annen kuvat jäivät melko samanlaisiksi, koska hiusten rajauksen takia, säilytin myös saman puolisuuden, pään suunnan.
Vasta taannehtivasti palautui mieleeni, etten ottanut puheeksi värien jälkimuuntelua tai säätelyä. Tämän opimme ns Freijauksessa ja paljon julkisuutta saaneessa Hannu-projektissa.

Värimuutoksia kuvankäsittelyn avulla

Kun koronan takia asujen metsästys muodostui hyvin vaikeaksi, käytin apuna Photoshoppia. Pyöräyttelin Annen kohdalla väriympyrää ja huomasin, että vaalean sininen on myös kaunis väri hänen kohdallaan. Jos oikein tarkasti katsotte, toisessa kuvassa ilme on hiukka virallisempi ja toisessa iloisempi.

Asun väriä voi vaihtaa myös kuvankäsittelyssä. Erityisesti korona-aikana oli vaikeata löytää mallille parhaiten sopivia värejä.

Kokovartalokuvaissa minulla on joitakin suosikkiposeerauksia. Eivät ne aina tasapainoa lisää,mutta lopputulos on mielenkiintoinen, jos pysyy pystyssä. Sanna Marinin kuvista on voinut poimia hallitun näköisiä käsiasentoja. Sellaisia, jotka eivät kiinnitä huomiota käsiin vaan tärkeimpään eli ilmeeseen tai muutoin luoda niiden kautta harmoninen kokokuva. Käsien asettelu on melkoisen hidasta ja aikaavievää työtä, jokainenhan on erilainen sekä ulkonäöltään että persoonaltaan.

Kun kokovartalokuva rajataan lähikuvaksi, ilme voi muuttua täysin erihenkiseksi.

Leila Pirttimäen arkkusinisessä asussa kyettiin tekemään rentoja ja cooleja asentoja, koska jakussa oli taskut. Pään kallistus on viehättävä ja siihen sopii raikas hymy. Pidin kovasti noista ilmeistä ja niiden aitoudesta. Tumma jakku kehystää mallia kapeammaksi ja käsien asento on myös sarjassa “Sanna Marin”, ja ilme samaan tyyliin virallinen. Kummastakin saa mukavia rajauksia eri käyttöihin ja toista voi käyttää arkin/sivun vasemmassa ja toista oikeassa laidassa.

Asennoilla ja asusteilla on merkittävä rooli kuvan viestin luomisessa

Lähikuva silmälaseilla poikkeaa silmälasillisesta versiosta. Katseesta tulee intensiivisempi eikä heijastusten kanssa synny ongelmia. Tärkeintä on, että malli näkee itsensä sellaisena kuin haluaa olla.

Silmälaseilla vai ilman, etukäteen ei osaa sanoa. Valintaan liittyy monta muuttujaa

Eri asiat toimivat eri henkilöillä

Suora asento tai nenä oikealle taisivat sopia Pekka Pohjolalle parhaiten ja hammashymy vaikutti olevan aidointa Pekkaa. Kuvaa on täten miellyttävä katsella. Puuska-asento on miesten edustuskuvauksissa tai lehtikuvissa yleisimmin käytettyjä käsien asennon ratkaisuja. Kun tehdään rajauksia, kädet saadaa luontevasti mukaan, eivätkä ne näytä poikkisahatuilta ja amputoiduilta.

Kokovartalokuvissa painonsiirron merkitys korostuu. Kun paino on molemmilla jaloilla, tulos ei ole yhtä mielenkiintoinen. Pekan paita-asian taisimme ratkaista sillä, että annettiin sen olla housujen päällä. Näin saatiin kiva kiitoradallinen turkoosia etumukseen.

Tässä kuvassa korostuu vaalikuvien asuneuvoissa korostamani ylävartalon jako kolmeen alueeseen: hiha-paita-hiha. Naisilla tällä sektorilla löytyy laajemmin ratkaisuja. Pekan ystävällinen hymy sopii tämän kuvan viestiin.

Hartialinjan oikea korostaminen on minulle tärkeä hallinan alue. Aikamoisia eroja eri ruutujen välillä. En osaa sitä etukäteen ennustaa, vaan ohjailukokeilut tuovat mukavia yllätyksiä

Mitä haluat kuvasi viestivän?

Titta Tilviksen kasvojen parempi suunta taisi olla nenä vasemmalle, ja se johtunee rajauksen paikasta. Pusero oli viehättävän värinen ja toimi ja laskeutui kuvassa hyvin. Laskeutuva kangas sopii useimpiin kuviin parhaiten.
Lisäämällä yläosaan mustan jakun, saatiin Titta kehystettyä tummalla, hiukset mukaan lukien. Näin huomio keskittyy kasvoihin. Kuvat viestivät Titan toiveitten mukaan iloa, energisyyttä, ammattitaitoa ja luotettavuutta. Hän toivoi, että kuvat kertovat, että häneen on helppo olla yhteydessä asian kuin asian tiimoilta ja hän pyrkii aina ratkaisemaan asiakkaan ongelman.

Kasvokuvaan pitää hakea katsojaa puhutteleva ilme ja ratkaisut ovat jokaisen kohdalla erilaisia

Tässä versiossa pään asento oli suorempi ja katse intensiivisempi, ystävällinen mutta myös virallinen

Puolivartalokuvan käsiasennoksi ratkaisiin kädet taskussa -asento. Se näyttää rennolta, mutta vaatii yksityiskohtien hiomista. Musta yläosa saa enemmän rytmiä, kun kädet taipuvat ja paljastavat vyötärön.

 

Ruutupaidalla rentoutta

Sami Viljanen halusi korostaa rentoutta ruutupaidalla, Siksi kannatti liittää puuska-asentoon rennompi käsien asento. Kun lisäsimme kuvaan pikkutakin saatiin lisää virallisuutta, mutta asennon kautta (kädet taskussa, jalkojen haara-asento) hahmo on helposti lähestyttävän ja tässäkin rennon näköinen. Kun Sami sattui olemaan tämän projektin ensimmäinen kuvattava, hän joutui koekaniinina käymään läpi koko kuvausvoimistelun kaikki vaiheet. Niiden kautta minulle syntyi selkeämpiä käsityksiä siitä, mitä haluan ja haluamme. Kiitokset siis Samille!

Vartalon ja käsien asento ilmeeseen yhdistettynä, tekee lopputuloksesta miehekkään ja rennon.

Puuska-asentoa ei voi toteuttaa kaikkien kanssa, mutta Samilla riitti käsissä pituutta ja kunnon hymy sopii kokonaisuuteen täydellisesti

Farkut rentouttavat pikkutakkia

Janne Vähäkankaan asuvalinnoilla saatiin kuviin erilaisuutta. Kuvat saatiin toimimaan sekä rintakehä oikealle että vasemmalle, mikä laajentaa taitollista käyttöä. Farkut sopivat hyvin pikkutakkien housuvalinnaksi. Miesten ja naisten ohjaamisessa käytän hiukka vaihtelevia keinoja. Ryhdikkyys on molempien ykkönen. Miesten kuvissa on mukava katsella ryhdin lisäksi rentoutta ja leikkisää miehekkyyttä. Hartialinjan miettiminen on yksi tärkeimpiä ratkaistavia asioita. Pienet erot ovat kuvien lopputuloksissa todella suuria.

Aivan uuden asiakkaan kuvaamisessa joutuu pohtimaan paljon ns puolisuutta, kummalta puolelta saavutetaan parempia tavoitteita. Saattaa olla, että parempi puoli oli tämä.

Intensiivinen katse oli tässä tavoitteeni, malli näyttää täysillä keskittyvän asiakkaan esittämään haasteeseen.

Vaaleampi pikkutakki tuo myös vartaloa enemmän esiin. Tyylikäs hartia-asento ja kiva ilme käytettiin kunnon vanhanaikaisella ”nojaatuohon!-tekniikalla. Kun varsinaista pylväshökötystä ei paljasteta, ihailtavaksi jää tärkein, eli ilme.

Karin käsiasento uudeksi klassikoksi

P.S. Nyt voitte arvata kenelle kaivettiin arkistosta sellainen vakavampi-ilmeinen kuva ja miksi…

Kari Huhta tuli kuvaan vasta myöhemmin. Tässä vaiheessa koinkin, että minulle oli muodostunut käsitys siitä, mitä kannattaa tehdä, kun tehdään jotakin hiukan erilaista. Karinkin kohdalla asennot rakensivat ilmeen. Kumpikin ilme on aito, vaikuttava tai iloinen. Henkilö, jonka kanssa on mukava tehdä yhteistyötä.

Innostuin kovasti tästä käsiasennosta, jonka kehitimme yhdessä. Kuvissa pitää välttää ”roikkuvat kädet” -efektiä, käsillä on tehtävä jotakin, jolloin mm ryhti vaikuttaa paremmalta. Miehille on ihan matemaattisesti laskien vähemmän vaihtoehtoja. Tätä varmaan käsittelemme myös muissa blogi-postauksissa.

Edustuskuva

Ilmeitä rakennetaan asentojen kautta. Rento painonsiirto jaloille, pään taivuttaminen asiantuntija-asentoon, ja siinä se on!

edustuskuva hymylla

Karin kanssa kehitimme kivan ja persoonallisen käsiasennon, joka ei ole sukuakaan pönötykselle. Kuvauksen alussa testataan, onko malli mielellään hymyilevä vai haetaanko muunlaisia ilmeitä, niiden rajattomasta mahdollisuuskentästä.

kuosikangas edustuskuvassa

Tiukahkosti rajattuun henkilöstökuvaan sopivat myös kauniit kuosit, silloin kun asu on vapaa. Musta tai valkoinen ei olisi tuonut mallia yhtä kauniisti esiin.

”Paras puoli” dominoi joskus

Laurakin oli löytänyt kuvaukseensa kivat asut. Punainen luo häikäisevän kokonaisuuden ja PaaPii Designin vihreä Metsä-niminen mekko sopii Lauran uuteen työhön, Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaassa.

Heti kuvauksen alussa löysimme mallin parhaan puolen ja sitä kannatti käyttää molemmissa kuvissa. Metsämekon kohdalla nähdään yksi esimerkki siitä, että naisten kohdalla käsiasentoja riittää. Ne eivät kyllä ole helposti viimeisteltäviä, kun kädet pitää viedä mahdollisimman tyylikkääseen ja samalla näkymättömään rooliin, Käsiasennolla kannatellaan vartaloa, mikä on tärkeä asia. Ollanhan tässä sekä ammattitaitoisia että kauniita 🙂

 

Paa Pii mekko Metsä

Laura on projektipäällikkö Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaassa. Mikä edustuskuvan asuksi olisikaan sopivampaa kuin hankkeen PaaPii Designin Metsä-mekko.

Saatat olla kiinnostunut myös:  https://www.kosek.fi/kosekin-yhteystiedot/