Lehtikuvausten ilot ja haasteet
Jos videotarinoita voi rakentaa huolettomammin, kun kaikelle voi aina keksiä varasuunnitelman, lehtikuvalle asetettaan usein tarkat ennakkotavoitteet.
Niissä voi kyllä liukua, jos pysytään mittasuhteissa tai muissa asiakkaan toivomuksissa. Toivomukset liittyvät luonnollisesti esimerkiksi jonkun juttusarjan ennaltasuunniteltuun tyyliin.
Valokuvauksessa vaan on asioita ja tekijöitä joita ei voi muuttaa parhaalla tahdollaankaan. Tärkein asia on sää ja sen osa-alueet: sadetta vai ei, pilvistä tai ei, kylmää tai ei….Kuvaajalla tulee olla metereologin, maisema-arkkitehdin ja superverkostoituneen henkilön yhdistynyttä osaamista.
Useimmissa lehtikuvissa pitää olla aidosti kertova sisältö. Vastikään kommunikoin aika pitkästi siitä, mitä lääkärin taustalla ei voi olla, kun kyseessä ei ollut laite jota hän käyttää. Kyllähän tässä yleissivistys lisääntyy ja se on mielenkiintoinen osa tästä työstä.
Pitkällä aikavälillä vaativin combo oli luoda symbolinen miljöö ja rekvisiittaa kuvaan, jonka piti olla panoramatyyppinen ja kertoa oppimisanalytiikan hyödyntämisestä tulevaisuuden oppimisessa. Haastateltavana oli ollut tutkija Riina Kleimola Kokkolasta.
Säätiedotus ei varsinaisesti hymyillyt, persoonallista paikkaa ei tullut mieleenkään saatikkas sitten itse asian ymmärrystä etukäteen. Lähdimme purkamaan asiaa ja sain ensimmäisen rekvisiittaidean (vaikka rekvisiitta on toisaalta vanhanaikaista). Riina oli aivan loistava yhteistyökumppani ja selvitteli minulle mitä oppimisanalytiikka on ja se vei minua eteenpäin.
Kyse on peilata kuin taustapeilistä opiskelijan jo kerryttämää osaamista ja lähteä niillä eväillä suunnittelemaan tulevaisuutta. Jos sen nyt näin lyhyesti uskaltaa sanoa.
Tässä vaiheessa alitajunta jo sytytti valon ja rupesin ajattelemaan peruutuspeiliä. Mikäs ensimmäinen paikka sellaisen löytämiseen tulikaan mieleen kuin naapurissa sijaitseva Lybäckin pyöräliike. Ryntäsin kiusaamaan kiireistä Marvin Kiviniemeä ja kysyin josko on yleensä olemassa tarviketta nimeltä peruutuspeili. Autossahan kyllä on, mutta ei tullut mieleen tärkeätä sijoitteluideaa: miten saadaan tutkija, auto, sen peruutuspeili ja kokonaisuus näyttämään panoramaisesti loogiselta kokonaisuudelta.
Huomasimme, että varastokirjanpidon mukaan talossa oli tasan yksi sellainen peili, jota voi taustapeiliksi nimittää. Jos sen kiinnittää pyörään ja tutkija pyörää taluttamaan, kokonaisuus alkaa jo hahmottua.
Saimme käyttöön talon vuokrapyörän ja Marvin pyöräytti peilin kiinni sen sarveen.
Pyörässä oli kätevästi myös kuljetuskori ja aloin kehittää siihen sitä opiskelijan loistavaa tulevaisuutta. Pyörähdin lähimmän Lidlin kautta ja nappasin aivan liian pienen ruusukimpun sitä symboloimaan. Ajattelin sitten photoshopissa skaalata sitä juhlavammaksi.
Paikkakin löytyi kollegan käyttämästä suosikkipaikasta, joka ei ole koskaan ehtinyt minua miellyttää. Sinä puolipilviseksi ennustettuna 13.9. tutkija pyöräili lokaatioon ja minä perässä.
Pilvet peittivät taivasta sopivasta kohdasta, malli sijoitettiin mäen laelle ruusupyörineen ja pystyimme tekemään kuvauksen sopivasti “mallin nenä vasemmalle” -periaatteella.
Ensin paukutin formulatyyliin tärkeän pohja-ajan eli kuvasin varmat ruudut ennenkuin jotakin kamalaa ehtisi tapahtua. Kun sitä ei tapahtunut, aloin asetella Riinaa mielenkiintoisempaan asentoon ja viimeiseksi huomasin, että huiviakin pitää muotoilla niin, ettei se peitä vartaloa tai päätä väärällä tavalla.
Tästä kaikesta tein minivideon, josta pääsette tutkimaan millaisia maailmanlopun ennustajan tunteita tämä pakottaa kohtaamaan. Mutta endorfiinitkin ovat sitten aivan omaa luokkaansa, erittäin runsaita. Varsinkin, kun yhteistyömme oli ollut joka suuntaan niin palkitsevaa
Enemmän aiheesta: https://www.theseus.fi/handle/10024/503020