20 erilaista somekuvaa tunnissa?

“Wow, looking good”, haluaisimme kaikki kuulla. Nyt se on entistä helpompaa Kokkolassakin. Yhteistyöprojektimme “Stailattu profiilikuvaus” luo sinulle mahdollisuuden kokeilla omaa päivääsi filmitähtenä!

Stailatusta profiilikuvasta laatutuote

Tähän pakettiin kuuluu kuvauspäivää ennakoiva asusuunnittelu. Sen tekee BeautyStylist Olga, Hairclub FreijaMestä (Pitkänsillankatu 10). Ennen varsinaista kuvausta piipahdat Olgan luona hiusten pikakampauksessa ja kuvausmeikkauksessa. Valittavanasi on erilaisia paketteja, jotka määrittelevät stailauksen ja kuvauksen kestoja sekä saamiesi käsiteltyjen kuvatiedostojen määrää.

 

Henkilöohjauksessa vaihtelen kasvojen ja valojen suuntaa sekä kannustan erilaisten ilmeitten tuottamiseen

 

Onnistuminen koostuu osa-alueista

Tässä blogissa tulen kertomaan sinulle, kuinka monesta pienestä mutta tärkeästä osasta ja osa-alueesta onnistuneen kuvan ainekset muodostuvat. Yksi on luonnollisesti sinulle tehtävä pieni tai suurempi muodonmuutos, jonka kautta avautuu mahdollisuuksia uudenlaisiin kuvakulmiin.

Hyviä esimerkkejä näistä löydät jo Facebook-sivuiltamme Style and Photo. Yhteistyömme alkoi vuoden 2019 alussa ja olemme edenneet jo pitkälle. Nyt Olgalla on katutasossa oma kampaamo HairClub Freijame ja voimme muuntaa toimintaamme monipuolisemmaksi.(Hairclub FreijaMe, Pitkänsillankatu 10, 67100 Kokkola, 040 582 1422, BeautyStylist Olga, Olga Tervonen)

Tavoitteena kepeys, ei nopeus

Ensimmäisen blogini lähtökohtana haluan käyttää Olgasta tunnissa ottamaani kuvasarjaa. Koska hän on tottunut olemaan kameran edessä, tehtävämme oli hyvin nopea ja kepeä. Kuvaaja on aina mallinsa peili ja hänen tehtävänsä on ohjata asiakasta hänelle edustavimpiin asentoihin. Tottunut malli voi luoda kaksikymmentä erityyllistä kuvausposéta tunnissa. Käytännössä niitä oli enemmänkin. Ajankulun näkee kuvatiedoston infosta, joten en liiottele.

Ohjaaminen keskiössä

Asennot koostuvat vartalon, pään ja raajojen ohjaamisesta. Pitkillä hiuksillakin saadaan kuviin paljon uusia mahdollisuuksia. Niiden kautta saadaan kuviin liikettä, niitä käytetään kasvojen kehystämiseen ja katseen tehostamiseen.

Pään suunnan ohjaus on aina hyvin henkilökohtainen asia. Tärkeimpänä asiana korostan leuan korkeutta, myös suhteessa kaulan pituuteen tai kameran korkeuteen. Silmien ilmeistä haetaan erilaista viestintää, iloa, kujeilua, kohtalokkuutta, koiranpennun viattomuutta tutkivaa katsetta ja niin edelleen.

Ryhti ratkaisee ongelmia

Yksi tärkeimmistä jatkuvan tarkkailun kohteista on ryhti. Hyvällä ryhdillä ei epäonnistuta, mallimaailman asennot ovat taas oma juttunsa. Hyvä asento luo samalla itsessään kasvoille sopivan ilmeen, Hyvä ryhti ratkaisee monta henkilökohtaista ongelmaa: se sopii mm kaksoisleuan ja kaularyppyjen automaattiseen kurissapitoon.

Lyhyesti kuviin liittyvistä ajatuksista, alkaen ylhäältä vasemmalta oikealle:

  • tutkiva katse, jota tukee pään asento, lähes flirttaileva
  • rajattuna sopii cv-kuvaksi, iloinen ja suoran aito hymy, kasvot riittävän suoraan kohti kameraa
  • Tutkivan keimaileva pään ja silmien asento, korostettu hiuksia koskettelemalla
  • teatraalinen korostettu katse, tehostettu hiusten asettelulla.
  •  räväkkä nauru, ei aivan ulotu silmiin asti, kohdistuu kuvan katsojan ulkopuoliseen henkilöön
  • ”mitä sä oikein sanoit” -hymy
  • vakavan kohtalokas, korostettu hiuksilla
  • itsetietoinen, kohtalokas, testasimme hiusten erilaisia käyttötapoja
  • vakava, hiukan alakuloinen
  • unelmoiva, silmät kiinni, hiuksiin lentoa
  • kohtalokas/kiinnostunut/huulten kevyt avoimmuus viestii siitä, samoin suuret pupillit
  • nukkemaisuutta korostettu silmien avoimuudella, suoralla asennolla ja huulten rentoudella
  • riittävän karu ennen-kuva, kuvauspäivä aamulta
  •  ulkopuolisen henkilön tarinaan annettu pieni ja jäykkä hymy
  • satujen tavoitteellinen taruhahmo lentävine hiuksineen ja vakavine katseineen
  • rajattuna toinen ammatillinen edustuskuvaversio. riittävän suora asento, iloisuutta ja tarmokkuutta viestivä kuva
  •  kohtalokas asento ja ilme, mitä on korostettu silmie keveällä siristyksellä ja huulien avoimmuudella
  •  Lady Boss knows it all, katse alaviistoon, leuka kohotettuna
  • hiusten hyväksikäyttöä vauhdin viestimiseksi, peloton
  • arkuutta, surua ja pelokkuutta ilmaiseva kuva…

Mikroilmeistä piiloviestintään

Kuvatessa ja kuvia valitessa on siis syytä kiinnittää huomiota niissä olevaan piiloviestintään. Some-kuvassa voi hassutella erilaisissa rooleissa, edustuskuvan luonnissa pitää olla varovaisempi, mikä ei kiellä muutoin leikkimästä sitä tehdessä ja sen ympärillä ollessa.

Eli näillä teemoilla aloitetaan ensi vuosi, tyylin, kauneuden ja tallennetun profiilikuvan vuosi 2020, joka sattuu olemaan myös kotikaupunkini Kokkolan 400-vuotisjuhlavuosi! Silloin voit osallistua haasteeseni tulla kuvaan ja tallennetuksi sellaisena kuin olit kun Kokkola täytti 400 vuotta!

Lue lisää: https://edustuskuvaamo.fi/freijaus-tuo-nakyvaksi-sen-joka-jo-olet/