Edustuskuvaamo
Edustuskuvat, stailatut profiilikuvat
Tervetuloa Kokkolan edustuskuvaamoon!
Edustuskuvaamo palvelee sinua erilaisissa edustuskuviin ja yrityskuvauksiin liittyvissä palveluissa. Studiossamme Mannerheiminaukio 7B:ssä Kokkolassa tai täyttämällä toiveitasi jossakin muualla.
Jokainen tarvitsee edustavia kuvia monenlaiseen nähdyksi tulemiseen. Erikoisammattitutkintojeni kautta olen innostunut juuri tästä muotokuvauksen alueesta.
Kuvaajana olen erikoistunut yksityiskohtien hiomiseen ja mahdollisimman positiivisen mielikuvan luomiseen asiakkaasta. Kapealta vaikuttava alue on käytännössä täynnä mahdollisuuksia.
Varaa aika ennakkosuunnitteluun!
Kuvaaja on mallinsa peili
Edustuskuvaamon valokuvaaja on alalla pitkään toiminut ammattikuvaaja, Anne Yrjänä.
Hän on erikoistunut henkilökuvaukseen ja edustus- ja yrityskuvauksiin sen alalajeina. Pitkä kokemus tyylin eri osa-alueista ja muodin takaisinpalaavista virtauksista innostaa häntä tällä sektorilla.
Edustuskuvahan on edustava kuva henkilöstä hänen mielenkiintoisimmin parhaimmista ominaisuuksistaan.
Kuvauksissa niitä lähdetään hakemaan tutkimuksena ja analyyttisesti, ja sen jälkeen loppu on jännittävää salapoliisityötä. Tämä uusien vaikuttajien ja lopputulokseen vaikuttavien tekijöiten kehittäminen ja keksiminen on jatkuva inspiraation lähde. Sehän johtaa aiemman kokemuksen siirtymiseen seuraavien asiakkaitten käytettäviksi.
Osa löytöretkestä tehdään etukäteen asusuunnitteluna ja osa paljastuu mallin ja kuvaajan yhteistyövaiheessa. Mitä kamera, valot, asennot ja ilmeet tekevät juuri sinulle.
Ensin ne ovat kuvaajalle häivähdyksiä. Jonkin ajan kuluttua niistä tehdään totta.
Kuvan katsojan katseen vangitseva lopputulos koostuu eri elementeistä. Niihin vaikutetaan projektin eri vaiheissa. Käytämme tavallista enemmän aikaa, ettei mikään osa-alue jäisi huomiotta.
Asiakkaitten kuvausjännitystä vähentää se, että kuvaaja ottaa vastuuta ennakkosuunnittelusta ja täyden vastuun henkilöohjauksesta. Siinä tehdään ohjauksen avulla ratkaisuja, jotka suurimmalla todennäköisyydellä johtavat hyvältä näyttävään lopputulokseen. Olen kuvaajana sekä ohjaaja että valokuvauksen teknisistä puolista vastaava henkilö.
Esimerkiksi vaalikuvauksissa ja yrityspuolen kuvauksissa työ tehdään aikataulumielessä urakkatyyppisen nopeasti ja sopimuksenmukaisia aikatauluja noudattaen. Toista sektoria edustavat henkilöstöjen täydennyskuvat, joissa noudatetaan kullekin yritykselle tarvittavaa kuvausta aiempien ohjeiden tai muuttumassa olevien ohjeitten mukaan.
Ammattikuvaaja osaa lukea, toisen kuvaajan ottamasta kuvasta, miten kuva on valaistu ja/tai miten samanlaiseen tulokseen on mahdollista päästä. On silti joitakin ominaisuuksia, jotka kuvista on seuraavalle tekijälle informoitava. Muun muassa kuvan tiedostokoko, joka määrittelee sen, missä loppukäytöissä niitä voidaan käyttää.
Koulutukseni rakentuu opetusalan tutkinnosta (HuK), Valokuvaajan ammatti- ja erikoisammattitutkinoista muotokuvauksen alalta (VAT, VEAT) ja yritystoimintaan keskittyvästä Master of Business Administration -tutkinnosta (Centria ammattikorkeakoulu)
Valitse sinulle sopiva paketti
Meiltä löydät kuvauspaketteja edustuskuvauksen erityyppisille tavoitteille. Kun silmäilet tekemiämme mallikuvia, ajattelet usein, että tämä ei yhtään puhuttele sinua. Kysehän onkin toisen henkilön ja alan tavoitteista, ulkonäkötoiveista jne.
Kuvaus on yhteinen matka, jossa määritetään juuri sinun alitajuisetkin päätavoitteesi, niihin tarvittavat keinot eväät ja lähdetään meidän yhteiselle matkallemme.
Luonnollisesti osa kuvista edustaa vakioasiakkaitamme, joille on määritelty mm yritykselle sovittu henkilöstökuvaustyyli ja sen rajaus. Näin luodaan sekä persoonallinen että yhtenäiseltä ja ammattimaiselta näyttävä kokonaisuus.
Edustuskuvia löytyy kategorioissa nopeasta henkilökorttimaisesta peruskuvasta enemmän ja pidemmälle mietittyihin edustuskuviin.
Jos teet itsellesi ensimmäisiä nettisivuja ja -kuvia, ollaan mukavasti laajojen mahdollisuuksien äärellä. Sivujesi suunnittelija on luonut sinne paikkoja, joihin sijoitetaan kuvia. Tällöin ne määrittelevät kuvien mittasuhteita ja keskinäistä keskustelua.
Jos tarvitset vaalikuvia, yhteisöillä tai puolueilla on hyvinkin tarkkoja ohjeita siihen, minkä kokoinen tiedoston on oltava, miten henkilö asetellaan ja mistä valaisun on tultava. On tiedettävä mihin tiedostoa käytetään ja onko toiveita kuvan erilaisista lisärajauksista. Siksi on hyvin tärkeätä saada evääksi yhteisön odottamat ja suunnittelemat puitteet tälle työlle.
Toisaalta henkilöohjaus ja mallin asettelu mahdollisimman tavoitetta kuvaileviin ja mahdollisimman edustaviin asentoihin on valokuvaajan vastuulla. Valokuvaajahan on mallinsa peili.
Toki prosessin edistymistä katsotaan yhdessä ja selitämme mallille miksi valitsemamme tie on perusteltavissa ja miksi siihen suuntaan hiomista kannattaa jatkaa.
Tutustu hinnastoomme ja varaa kuvaus- tai suunnitteluaika! https://edustuskuvaamo.fi/hinnasto/
Tilaa Uutiskirje
Jos haluat kuulla ajantasaisesti tilaisuuksistamme, edullisista tuotetestauksistamme ja blogipäivityksistä, kannattaa tilata uutiskirjeemme. Uutiskirjelistalta pääsee pois laittamalla Annelle sähköpostia.
Uusimmat Blogikirjoitukset
Parhaat puolet kuviksi
Annukan työpaikalla tekemieni henkilökuvausten tausta määräytyi siitä, mikä sopi ketjun muiden toimipaikkojen...
Cv-kuvien ilmeet ja tarinat
Viimeiseen William-projektin postaukseen olen kerännyt parhaita kuvia ja niiden kautta oppimiani asioita. Toisaalta jokainen on oma...
Nettisivukuvat, yhtenäisyyden ja persoonallisuuden yhdistelmänä
Kun yrityksellä on toimipisteitä eri puolilla Suomea, lopputuloksen yhtenäisyyttä voidaan lisätä mm tekemällä päiden koot samalta vaikuttaviksi tai Loihen tavoin tekemällä lopputuloksista mustavalkoisia ja valaistukseltaan toistensa henkisiksi
Tapahtumia
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.