Loimme yhteistyökumppanini Olga Tervosen kanssa Stailattu profiilikuvaus -tuotteemme alkuvuodesta 2019. Heti alkuvaiheessa mallinamme kävi Leena Taipale, jonka elämässä alkoi heti tapahtua mielenkiintoisia asioita. Hän sai positiivista kannustusta kuvistaan, mikä luonnollisesti kohottaa itsetuntoa.
Vaihtelua ura-arkeen
Pääkaupunkiseudulla asuva kokkolalaislähtöinen Leena työskentelee IT-alalla. Hän on jo omana itsenäänkin hyvällä itsetunnolla varustetun näyttävän uranaisen näköinen. Kuinka ollakaan, Kokkolassa koettu kuvauselämys ja entisen elämän taidot muodostivatkin yllättäen tilaisuuden tehdä jotakin, joka toi elämään siihen kaivattua vaihtelua.
Säpinää kalenteriin
Kun facebook-ystävät kommentoivat Leenan kuvia mallikuvien näköisiksi, hän innostui teettämään itsellensä mallikansion oikeassa mallitoimistossa.(oranssipaitainen kuva Studio Elite)
– Sieltä realistisesti todettiin, että kuvauksen jälkeen kaikki on itsestä ja omasta rohkeudesta kiinni. Ajattelin, ettei minua kukaan tule kotoa hakemaan ja onhan iän ja työn mukana tullut rohkeutta lisää, Leena muistelee.
Mallintöistä elokuva-avustajaksi
Leena haki erilaisiin tehtäviin ja erilaisiin rooleihin. Joku viikko profiilikuvauspäivän jälkeen hän olikin jo avustajana ensimmäisessä kotimaisessa tv-sarjassa. Kolmessa kuukaudessa tv-sarjakuvauksia tuli lisää, niitä seurasivat Sunnuntailounas, kirjakaupan tv-mainos ja monta hauskaa asiaa täyttivät työltä ylijääviä hetkiä kalenterissa. Vajaassa vuodessa hän on ollut avustajana 16 eri tapahtumassa. (keltapaitainen kuva Helsinki Casting/Sanna Kaesmae)
Uskalla tavoitella haluamiasi asioita
Keskipohjalaisia luonnollisesti rasittaa ns länsisuomalainen “kehtaaminen”, Se että pitää varoa sitä, mitä naapurit sattuvat ajattelemaan ja sanomaan.
– Sehän tulee kasvatuksesta. Muista ei saa tehdä itselleen häkkiä. Pitää itse uskaltaa mennä sitä kohti, mitä haluaa. Kaikki voi olla rohkeudesta kiinni, maailma muuttuu. Elämän rajallisuus saa huomaamaan, että asioita tehdään nyt. Sama mitä joku toinen sanoo, Leena korostaa.
Stailattu profiilikuvaus hiukka jännitti, mutta kun kameran takaa löytyi tuttu Anne, olo tuntui turvalliselta
– Sittemmin on ollut helppo rohkaista mielensä ja tehdä asioita outojenkin kanssa, Leena jatkaa.
Aikuinen malli, aikuisen asiakkaan tuotteelle
Parhaasta kuvasta et tunne itseäsi
Leena kokee tyylinsä aina olleen aika samanlainen.
– Tässä joutuu antautumaan ja hyväksymään erilaisia asioita. Sinut stailataan tietynnäköiseksi, sellaiseksi mitä ei ikinä olisi itse tehnyt. Näissä töissähän harvoin haetaan täydellistä kuvaa. Kokemus on se pointti. Hyvät kuvat tuovat luonnollisesti itseluottamusta. Paras kuva on sellainen, josta et tunnista itseäsi, Leena ilokseni toteaa. Valokuvaaja usein kohtaa asenteita, jotka estävät uudenlaisesta itsestä nauttimisen.
– Toiset ovat luonnostaan valokuvauksellisia, joidenkin on rakennettava se itseluottamuksen kautta. Joku voi olla itsevarman näköinen, mutta joku jähmettuu ja monen ilmeet vaihtelevat liian nopeasti. Suurin osa tarvitsee valokuvaajan ohjausta, jolloin hänen ammattitaitonsa korostuu.
Ammattimaisuutta erilaisissa maailmoissa
Uusi harrastus on antanut mahdollisuuden nähdä, miten erilaisia maailmoita on ja miten ammattimaista toimintaa niiden taustalta löytyy. Uusimpia kokemuksia oli olla mallina Tarina-Asun vuodenvaihteessa avautuvassa verkkokaupassa.
Värejä omaankin käyttöön
– Hienoa on ollut muun muassa se, että olen löytänyt värit pukeutumiseeni, Leena iloitsee
Kokonaisvaltaisesti avustajan ja mallin roolit ehkäisevät aikuisen ihmisen sohvautumista.
Harrastus on kuin personal trainer
– On syntynyt halu pitää itsestään hyvää huolta, jos haluaa tätä jatkossakin tehdä. Toivottavasti tämä rohkaisee muitakin lähtemään pois omasta leikkikehästään, Leena hymyilee
Seuraavista vaiheista: https://edustuskuvaamo.fi/freijaus-tuo-nakyvaksi-sen-joka-jo-olet/