Olen kuvannut Viihde- ja tango-orkesteri Guardia Nuevaa jo parikymmentä vuotta. Lauantain Seinäjoen Tangomarkkinakeikka oli jotain ihan muuta – sattuma ja kesämuisto, jotka päätin napata talteen. Pukkasin itseni mukaan ja kuvasin, kuten halusin: vapaasti, hetkessä, fiiliksellä.

Guardian ryhmäkuvat on pitkään rakennettu yksilöitä yhdistämällä. Täten saadaan jokaiselle paras ilme ja mielenkiintoisin asento, joka samalla sopii kokonaisuuteen
On täysin eri asia rakentaa kurinalainen, hahmoittain ohjattu ryhmäkuva kuin sukeltaa lavan laidalle tapahtumien ytimeen. Ensimmäisessä jokainen ilme ja asento mietitään, jotta ryhmä näyttää siltä mitä se on: rento, professionaali ja yhdessä viihtyvä.
Jälkimmäisessä kaikessa piilee mahdollisuuksia – mikään ei ole pakkoa ja haet variaatioita zoomaamalla, nopeudella ja vaikka leikillisyyttä poimien. Jos kuva on hassu se ei haittaa. Se voi silti olla totta – ja parhaimmillaan se kertoo enemmän kuin mikään lavastettu.

Lieneekö joulukonserttiyhteistyö hionut orkesterin ja solistin yhteistyötä uudelle tasolle, myös hellelukemissa
iPhone 13 Pro (ja jotain) osoittautui loistavaksi työkaluksi sattumien tallentamiseen. Sen avulla saa kiinni juuri niistä mikromomenteista, joissa energia tihkuu lavalta yleisöön. Guardia Nueva on juuri sitä: liikehdintää, iloa ja yllätyksiä.
Yleisökin totesi, että kapellimestarin tyyli paljastaa heti mistä orkesterista on kyse – ja näinhän se on! Kapellimestari vaan ei pysy paikoillaan.

Vertaista kutsutaan kapellimestariksi, joka ei pysy paikoillaan, siinähän hän kiitää jo sisääntulossa
Solistia ehkä hieman mietitytti, mistä ihmeen kuvakulmasta tätä nyt tallennetaan kun kuvaaja on selällään lavan reunassa. Mutta vanha sääntö pätee: huonot kuvat roskiin, hyvät muistoksi. Ja muistoja jäi.
Back to the future – kuvia valitessa kului pari päivää otsa rypyssä : miksi kapellimestari ei mahtunut kuvaan (tehän sen tiedätte), mitä tämä hetki kertoo, miten tämä kohtaus tuntui juuri tältä? Se tuska on se tuntuvin osa. Silloin tietää, että oli mukana.
Kiitos Guardia Nueva, Jarkko Ahola ja Seinäjoen yleisö – ilman teitä ei olisi tätä kesämuistoa. Yksinyrittäjän kesä rakentuu pitkälti työn kautta – onneksi se voi olla näin hauskaa.